Kokemus, josta luonnon kuvaaminen alkoi

Näiltä sivuilta löydät kuvia, joihin liittyy jokin erityinen tilanne elämästäni tai kokemus luonnon keskellä liikkuessani. Lapsuudestani asti ”metsä on ollut kirkkoni” niin kuin monesti kuulee sanottavan. Viihdyin samoillen tutuissa metsiköissä ja pelloilla lapsuuden maisemissa. Ostin itse hankkimillani rahoilla oppikoulun alaluokilla ollessani jopa pienen käytetyn kiikarin luonnon tarkkailuun. Luonnon kuvaamiseen – enimmäkseen omaksi ilokseni – sain kimmokkeen erityistilanteessa: Vuonna 2009 sain selkääni välilevypullistuman ja sen seurauksena neurogeenisen kiputilan koko kehooni. Hiukan helpotusta kipuuni sain luonnossa liikkumisesta – varsinkin tarkkaillessani ympäristöä aktiivisesti.  Tarkkailun avuksi hankin perhoskiikarin. Se laajensi maailmaani jo ensimmäisellä luontoreissulla. Läheisestä pikkupurosta pääsin tarkkailemaan ensi kerran lähemmin uudenlaista kauneutta, jota en aiemmin ollut havainnut olevan olemassakaan. Myöhemmin näkymäni innoittamana  hankin ensimmäisen  järjestelmäkamerani, jolla pääsin kuvaamaan neidon- ja immenkorentoja useamminkin.

Raamattua tutkiessa käy usein samoin kuin luontoa tarkkaillessa: Kohdetta aina vain lähempää tarkastellessa lisää ihmeellisyyttä ja kauneutta avautuu. Ensimmäisestä uudesta havainnosta saattaa alkaa jopa koko loppuelämän pituinen rikas tutkimusmatka.