Mitä on Jumalan tunteminen?
Mitä tarkoittaa Jumalan tunteminen - Da' at Elohim
Mitä tarkoittaa Jumalan tunteminen – Da’ at Elohim (דַעַת אֱלֹהִים)
Jumala tahtoo Hänen tuntemistaan. Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja (Hoosea 6:6)
Jeremia luonnehtii Jumalan tekemää uutta liittoa näin: Mutta se liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra, on tällainen: Minä panen opetukseni heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämeensä. Niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin kukaan ei enää opeta lähimmäistään eikä veli veljeään sanoen: ’Tuntekaa Herra.’ Silloin kaikki pienimmästä suurimpaan tuntevat minut, sanoo Herra, sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään. (Jer 31: 33-34)
Tulevaa aikakautta Jesaja kuvaa: Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren. (Jes 11:9)
Heprean kielessä sanonta Jumalan tunteminen (Da’at Elohim) merkitsee läheistä suhdetta Jumalan kanssa – ei vain tietoa Hänestä tai Hänen olemuksestaan. Tuohon suhteeseen liittyy antautuminen Hänelle. Jumalan tuntemiseen pääsemme vaeltamalla Jumalan kanssa läheisessä suhteessa Häneen, emme vain teoreettisen opiskelun kautta. Niinpä palvelustehtävämmekin on ohjata ihmisiä tuohon suhteeseen, ei saada heitä omaksumaan vain tosiasioita Hänestä.
Vanhakatolisen kirkon alkuaikoina kreikkalainen ajattelu vaikutti paljon kristinuskoon. Kreikkalaisessa ajattelussa oli tärkeää käsitteiden määrittely yksityiskohtaisesti. Vähitellen alettiin ymmärtää, että usko on tarkasti Jumalasta määriteltyjen käsitteiden totena pitämistä. Näin irtaannuttiin heprealaisesta ajattelusta ja ajauduttiin vain ulkonaiseen Raamatun ilmoittamien asioiden tunnustamiseen ilman todellista elämän yhteyttä Jumalan kanssa.
Lähdeviite: L. Tverberg & Bruce Okkema: Listening to the language of the Bible, Hearing it through Jesus´ ears. ss. 5-6.